Saturakkaus Oy:n vinkit kukoistavaan parisuhteeseen

Hormonit huolehtivat rakastavaisten romantiikasta noin puolentoista vuoden ajan. Rakastuessa miesten testosteronitaso laskee ja naisten testosteronitaso nousee, mikä tuo miestä ja naista lähemmäs toisiaan. Miehistä tulee empaattisempia ja naisista päämäärätietoisempia, sekä molemmista yleisesti ottaen kiltimpiä. Kun hormonit palautuvat tavalliselle tasolleen saattaa ongelmia seurata, jos pariskunta ei ymmärrä, mistä on kyse. Eli toinen ei ole alussa esittänyt olevansa jotain muuta kuin oikeasti on tai toinen ei ole yhtäkkiä muuttunut ikäväksi ihmiseksi. Nyt ihminen on vain palannut perusolemukseensa, joka on paljon negatiivisempi kuin rakastuneena, jos sen muuttamiseksi ei tee töitä.

Me täällä Saturakkaudessa ymmärrämme, että rakastaminen on taito mitä tulee kehittää ja vahvistaa, aivan kuten lihasvahvuutta kehitetään kuntosalilla. Kursseilla autamme kaikkia suomalaisia asuinpaikastaan riippumatta harjoittamaan rakkaustaitojaan. Toivon jo tämän kirjoituksen aiheuttavan sinussa oivalluksia, jotka tekevät rakkauselämästäsi entistä antoisampaa ja kerron myös muutaman vinkin, jolla hurmaat heilasi helluntaina.

Hormoneihin vaikuttavat rakastumiskaaren lisäksi myös vuodenajat. Serotoniinin määrä kehossa lisääntyy aina keväisin, joten siksi kevät ja kesä on hormonien puolesta otollisempaa aikaa itsensä rakastuneeksi tuntemiselle. Keväisin ei siis tarvitse tehdä niin paljon töitä sen eteen, että saa kohotettua itsensä ja kumppaninsa romanttisiin tunnelmiin.

 

Tässä 5 vinkkiä romanttiseen kesäpäivään:

 

1. Unohda ennakko-odotukset.

Usein paras lopputulos syntyy, kun ei ole mitään ennakko-odotuksia. Tästä syystä valitse ihan tavallinen arkipäivä, jolloin yllätät rakkaasi. Suurin osa ihmisistä pitää positiivisista yllätyksistä. Syntymäpäiviin, vuosipäiviin, ystävänpäivään ynnä muihin tärkeisiin päiviin voi kohdistua paljon ennakko-odotuksia, joista kannattaa avoimesti keskustella kumppanin kanssa, ettei tule turhia pettymyksiä.

 

2. Huomioi kumppanisi rakkaustarpeet ja rakkauskielet.

Rakkaustarpeiden lisäksi ihmisillä on erilaisia rakkauden osoittamisen tapoja eli rakkauskieliä. Gary Chapman on kirjassaan Rakkauden kieli erotellut viisi kieltä, joita ihmiset ensisijaisesti puhuvat ja kuulevat rakkaudessa: myönteiset sanat, kahdenkeskinen aika, rakkauden lahjat, lempeät palvelukset ja fyysinen kosketus. Jos teet kumppanillesi paljon palveluksia osoittaaksesi hänelle rakkautesi, mutta hänen rakkauden kielensä on myönteiset sanat, karkeasti ottaen hän ei koe itseään rakastetuksi. Ja toisaalta jos kumppanisi rakkauden kieli on fyysinen kosketus, saat hänet tuntemaan itsensä rakastetuksi vain pitämällä häntä sylissä. Kysele rakkaaltasi mikä saa hänet tuntemaan itsensä erityisen rakastetuksi ja tarkkaile häntä tästä päivästä lähtien kaavailemaasi yllätyshetkeen asti tai vaihtoehtoisesti opiskele miesten ja naisten yleisimmistä rakkaustarpeista Saturakkaus-kurssilla. Kun olet selvittänyt puolisosi rakkaustarpeet, pyri täyttämään niistä yllätyksessä ainakin yksi hänen rakkauskielellään.

 

3. Ole läsnä ja osoita kumppanillesi, että arvostat häntä.

Tee kaikkesi, jotta pystyt olemaan täysin läsnä kumppanillesi. Mahdollisuuksien mukaan sulje älylaitteesi ainakin lyhyeksi aikaa. Jos teidät täytyy saada koko aika kiinni, niin vaihda ainakin puhelimen soittoääni miellyttävämmäksi. Näin osoitat rakkaallesi, että arvostat häntä ja haluat luoda häneen tunneyhteyttä.

 

4. Halaa ja osoita kiitollisuutta.

Aloita yllätys halaamalla pitkään. Sen jälkeen katso kumppaniasi hymyillen silmiin. Ja lopuksi kerro, miksi olet kiitollinen siitä, että hän on valinnut sinut puolisokseen. Kaikki nämä kerryttävät oksitosiinin eli ns. rakkaushormonin tuotantoa ja lisää siten teidän molempien hyvinvointia ja onnellisuutta.

 

5. Anna kumppanillesi lahja.

Lahja voi olla jotain aineellista tai aineetonta. Tärkeintä on, että valitset lahjan ajatuksella, jotta se ilahduttaa vastaanottajaa. Lahja voi olla esimerkiksi valokuva rakastumisen alkuajoilta. THL:n tutkimusprofessori Timo Partonen on todennut, että valokuvaa katsomalla hermovälittäjäaineiden muutokset aktivoituvat samaan tapaan kuin rakastumisen alkumetreillä, koska aivot säilyttävät reagointikykynsä vielä monen kymmenen vuoden jälkeenkin. Eli palaamalla suhteen alkuajan muistoihin, pystytte pääsemään alkuhuuman tunteeseen käsiksi vielä vuosikymmenten jälkeen.

 


Nyt
on sinun vuorosi aktivoitua eli laita kuva facebookiin tai instagrammiin #saturakkaus, jossa kerrot mitä romanttista olet tehnyt kumppanillesi piristääksesi hänen poikkeusarkeaan tuiki tavallisena kesäpäivänä tai millaiset treffit olet järjestänyt helluntaiheilallesi, jotta hän pysyisi rinnallasi koko kesän ja ehkä pidempäänkin.

 

Tänä helluntaina 30.5.2020 Saturakkaus-jäsenalue aukenee Saturakkauskurssin myötä. Rakkauden ensimmäisessä nettikuntosalissa pääset vahvistamaan emotionaalista kuntoasi monipuolisesti. Saturakkauskurssi koostuu 12 eri osa-alueesta, jotka käsittelevät parisuhteen hyvinvointia. Ota itsellesi ja kumppanillesi uusi harrastus, jonka avulla vahvistatte rakkausvalmiuksianne ja saatte parisuhteenne kukoistamaan. Astu osoitteeseen saturakkaus.fi ja tehdään yhdessä suomalaisista maailman rakastunein kansa! 🙂

 

Saturakkauskurssi 3kk

Kirjoita kommentti

Sinun täytyy olla kirjautunut, jotta voit jättää kommentin.