”Vuodat verta kunnes parannat menneisyytesi haavat. Voit sitoa haavan ruoalla, alkoholilla, huumeilla, työllä, savukkeilla tai seksillä, mutta veri läpäisee siteen aina lopulta ja tahraa elämäsi. Sinun on uskallettava repiä haavat auki, tavoitettava kivun ydin, joka pitää sinut kiinni menneissä muistoissa ja tehtävä rauha sen kanssa. Kun olet kohdannut omat mörkösi ja suurimmaksi osaksi eheytynyt, olet valmis antamaan ihmissuhteissasi. Et enää odota toisten ratkaisevan ongelmiasi tai täyttävän tyhjää paikkaa. Kukaan ei voi täydentää sinua. Sinä et ole puolikas. Sinun ei tarvitse olla täydellinen, mutta sinun on oltava kykenevä antamaan. Silloin et kuluta toisen voimia, vaan ravitset häntä.”

Kuuntelin juuri loistavan äänikirjan Jay Shettyn Ajattele kuin munkki (Think Like a Monk), josta ylläoleva lainaus on. Sen ajatukset resonoivat täysin oman totuuteni kanssa ja siksi halusin jakaa ajatuksiani siitä tässä. Olen aiemmin kirjoittanut blogia, jossa olen tehnyt kirja-arvosteluja erilaisista rakkautta käsittelevistä teoksista. Lue niiden viisaista ajatuksista täältä.

Minä halusin siis nunnaksi yläasteella! Kaverini voivat vahvistaa tämän, sillä he luulivat, että mielistelin uskonnon opettajaamme kysyessäni, kuinka nunnaksi voisi tulla. Muistan kuinka suunnittelin itselleni persoonallisen nunnakaavun. Tajusin, että olisin liian radikaali nunnaksi, kun olin heti tekemässä kaavusta itseni näköisen. Se ei kuitenkaan poistanut sitä, että minuun vetoaa munkkien ja nunnien olemus ja ajattelutapa.

Munkit hoitavat kukkia.

Puutarhanhoito on niin ikään asia, joka minua on kiinnostanut munkkien ja nunnien elämässä.

Jay Shetty oli kolme vuotta munkki, mutta nyt hän on sosiaalinen vaikuttaja ja elämäntapaguru, joka on naimisissa yhden ehkä kauneimman koskaan näkemäni naisen, Radhi Devlukia-Shettyn, kanssa. Toisaalta minä luulen näkeväni ihmisistä enemmän heidän sielunsa kuin heidän maallisen kauneutensa.

Kuinka siis tavoittaa kivun ydin, joka pitää sinut kiinni menneissä muistoissasi? Ja kuinka voit tehdä rauhan sen kanssa? Kävin Robert Keganin ja Lisa Laskow Laheyn Immunity to Change -muutosvalmennuskoulutuksen kohta kymmenen vuotta sitten. Se perustui malliin, jossa tarkastelimme koulutuksessa omaa henkilökohtaista kehitystavoitettamme, sekä käyttäytymistä, joka toimii tavoitettamme vastaan, sekä piilossa olevia sitoumuksia ja isoja oletuksia asioiden laidasta. Eli koulutuksen tarkoitus oli toisin sanoen tuoda juuri esiin suurin haavamme, joka estää meitä elämästä sitä elämää, jota sanomme haluavamme elää.

Jay Shetty kirjassaan sanoi, että ”Kielteisyys keskusteluissa, tunteissa ja teoissa johtuu usein siitä, että yksi näistä tarpeista (rauha, rakkaus ymmärrys) on uhattuna. Pelosta, että tapahtuu jotain pahaa, rauhan menettäminen. Ettei ole rakastettu, rakkaudettomuus. Tai ettei ole arvostettu, ymmärryksen puute. Näistä peloista juontuu kaikenlaisia muita tunteita: hämmennystä, epävarmuutta, loukkaantuneisuutta, kilpailunhalua, riippuvaisuutta jne..”

Juuri näistä asioista koostui minun kehitystavoitteeni ”vastavoimat”. Pelkäsin, että jotain pahaa tapahtuu, jos toiveeni toteutuu ja se pahin olisi juuri, ettei minua arvostettaisi eli ymmärrettäisi oikein. Rakkaudettomuutta en ollut enää pitkään aikaan pelännyt, sen – kiitos kasvatukseni, sekä tutkimustyöni että harjoitteluni ansiosta – otan nykyään ihanasti itsestäänselvyytenä. Tiedän, että osaan rakastaa ja ottaa vastaan rakkautta. Se ei tarkoita, että tekisin sen aina täydellisesti – ei tietenkään, sillä olen ihminen. Mutta se ei estä minua pyrkimästä siihen. Olen itsessäni kaikkein ylpein siitä, että olen aina uskaltanut tavoitella kaikkia unelmiani. Täytyy myöntää, että se on ollut kova kyyti itsetunnolleni moneen otteeseen, sillä unelmat eivät aina toteudu heti taikakynääni napauttamalla – ja hyvä niin, sillä en aina innostukseltani näe, mikä olisi kokonaisuuden kannalta paras juuri nyt. Työstin siis koulutuksessa pelkoani siitä, että minua ei ymmärrettäisi, jos tavoitteeni toteutuisi. Ymmärsin, että olennaista on, että minä ymmärrän itse itseäni ja opin kommunikoimaan niin hyvin, että tärkeimmät ihmiset ymmärtävät minua.

Uskon siis, että menneet muistot, jotka pitävät sinua vankinaan, liittyvät todennäköisesti joihinkin noista kolmesta – rauhaan, rakkauteen, ymmärrykseen – ne on olleet joko uhattuna tai täysin kielletty sinulta. Vaikka niin oli menneisyydessä, niin ei tarvitse olla enää. Voit katsoa kipuasi suoraan silmiin ja antaa anteeksi, ennen kaikkea itsesi tähden, ja mennä eteenpäin. Mutta älä puske itseäsi parantumaan. Ole itsellesi loputtoman kärsivällinen, kuten äiti on lapselleen. Hän haluaa vain, että voit hyvin ja etenet tahdissa, joka on sinulle hyvä juuri nyt. Ole vain valmis sille, että päästät irti kivustasi. Usein kipu katoaa, kun se nähdään. Mieti kuka voisi olla turvallinen ihminen, jolle voisit kipusi näyttää. Hyvä lähtökohta on näyttää se ensin itsellesi esimerkiksi kirjoittamisen muodossa.

Uskon, että voimme oppia munkilta paljon rakkaudesta – ainakin sen, että aito rakkaus on todellista vapautta.

”Todellinen vapaus on ei-toivotusta irtipäästämistä.” – Jay Shetty, Ajattele kuin munkki

Kirjoita kommentti

Sinun täytyy olla kirjautunut, jotta voit jättää kommentin.